TIEDOTTEET
TIEDOTTEET
TIEDOTE HONKATORPAN KÄYTTÄJILLE 21.06.2023
Honkatorpalla 17. - 19.06. viikonloppua viettänyt pariskunta on kertonut kärsineensä vatsaongelmista siellä ja kotiin palattuaan. Taudin aiheuttajaksi epäillään järvivettä, joka vieraiden mukaan oli haissut voimakkaasti, kun pariskunta oli käynyt uimassa. Vieraat eivät käyttäneet kiinteistön kaivovettä vaan heillä oli veneessä omat vesikannut. Myös naapuri oli kertonut vatsaongelmista uinnin jälkeen.
Honkatorpalla on Mänttä-Vilppulan terveystarkastajan ohjeistuksen mukaan otettu rannassa oleva pumppu pois käytöstä (pistotulppa irti) ja rakennukseen rannasta tuleva vesihana on suljettu jakotukista (rakennuksen metsänpuoleisella seinällä). Kaivolta rakennukseen tuleva vesihana on käännetty auki.
Kaivosta vesi tulee ilman pumppua (lapollla) eikä sen paine riitä suihkutteluun. Kuumaa vettä tulee hanasta, kunhan padassa on kuuma vesi.
Tuvassa on 20 l kannu vesijohtovettä ja lisää voi hakea sataman vesipisteeltä.
Uimaan voi mennä omalla vastuulla.
Terveystarkastajan mukaan Pohjaslahdelta ei ole tullut muita vastaavia tapauksia. Pohjaslahdella ei ole virallista uimarantaa eikä vedenlaatua seurata.
Vesinäytteiden jättäminen tutkittavaksi tapahtuu aikaisintaan 28.06. klo 10. Otamme silloin näytteet Honkatorpan kaivovedestä ja järvivedestä ja tiedotamme tulokset saatuamme.
Erittäin ikävä uutinen ennen kesän suurta juhlaa, mutta siitä huolimatta toivotan
Hauskaa Juhannusta
Juha Koivistoinen
Vilppulan Veneilijät ry
Honkatorpan isäntä
HONKATORPALLA JATKUU KAIVOVEDEN KÄYTTÖKIELTO TALOUSVEDEKSI
Laboratorio kokeessa kaivovedestä löytyi e-kol bakteeria 1kpl ja sallittu on 0 kpl.
Sen
johdosta tulee keittiöön tuleva hana on kiinni ja talousvesi pitää noutaa
sataman vesipisteestä tms.
Kaivo
tullaan tyhjentämään ja puhdistamaan ja desinfioimaan.
Pohjalle laitetaan uudet sorat.
Tarkoitusta varten on tilattu vetyperoksidia ja tyhjennyksestä on sovittu Ympäristöpalvelut Aholan kanssa.
Mäkitalonlahden sataman kaivovesitutkimus
Sataman kaivovesi on laboratorio- tutkimuksessa todettu täyttävän talousvedelle asetettavat vaatimukset.
LAUSUNTO 21.06.2023: Täyttää tutkituilta osin talousvesikaivojen vedelle asetetut mikrobiologiset
2021-10374-001 laatuvaatimukset ja laatusuositukset